24.2.1998 Lukuloma - maanpäällinen helvetti

Haluan vain sanoa, että lukuloma on maanpäällinen helvetti. Ei voi edes elää normaalia elämää, vaan pitää YKSIN istua kotona ja olevinaan lukea.

Elämä kolhii ja hyväilee! Ajatukset ovat sekainen vyyhti, jossa tunteet risteilevät edestakaisin. Kaiken tämän keskellä pitäisi lukea. Mitä haluan elämältä? Kenen kanssa haluan elää? Mitä opiskella?  Millaisen kodin ja perheen? MIetin kaikkea tätä, vaikka pitäisi lukea.

Erjalla ja Erjalla on nyt suhde ja Tatu on palannut USAsta, taas kerran, Jarin kanssa menee normaalisti. Olen huomannut, että äiti on paras ystäväni ja että "parhaan ystäväni", kanssa olemme ilmeisesti erkaantuneet aika paljon. Tulevaisuus on suuri musta-aukko, johon putoan reilun 10 päivän päästä tai no en tiedä, voi mennä pidempäänkin, sillä saan telkkarin 27.3. ja töllötän sitä silmät ruvella seuraavat viikot.

Jarin kanssa asiat eivät tahtoneet mennä ensin mitenkään ja nyt sitten äsken juttua olisi riittänyt, vaikka koko yöksi. Puhuimme puhumisen vaikeudesta ja aloittamisen vaikeudesta. Usein minä sorrun odottamaan toisen tekevän aloitteen ja kysyvän jotain. Saan siitä tunteen, että olen kiinnostava tai jotain. Mutta Jari puhuu aina itsestään, jollen minä tee aloitetta, johonkin muuhun aiheeseen. Tai no kyllähän se kysyy, mutta minun näkökulmastani aivan vääriä kysymyksiä. :P

On se kauhean pelottavaa tuo toisen ihmisen kanssa suunnitelmissa oleva “tulevaisuus yhdessä” -ajatus. Olemme niin kovin erilaisia, mikä tietenkin on myös hyvä, mutta en vielä ole aivan varma mistä kaikesta olen valmis luopumaan. Ajattelemme ja etenkin keskustelemme joskus niin eri tavalla. Konkretisoituna olemme tetrispeli, Jari on tasolla yksi tai kaksi ja minä jo seiskassa menossa (0-9). Se on iso ero kirittäväksi, ei muutama kuukausi riitä. En kuitenkaan halua luopua ajatteluni ja keskustelutaitojeni kehittämisestä, mutta miehestä ei ole haasteeksi. Tarvitsen siis jonkun toisen läheisen ihmissuhteen, jossa pystyn tätä työstämään?

Oltiin viikonloppuna äitin kanssa melkein 4h kaupungilla shoppailemassa. Oli tosi terapeuttista! Olen huomannut, että äiti on paras ystäväni, ei varmaan huonoin vaihtoehto.

Eilen kruunasimme perjantai illan käymällä avannossa. Näimme aivan mahtavat revontulet. Käytiin juuri viimeistä kertaa kastautumassa, kun huomasimme väreissä välkehtivän taivaan. Uusien ja eksoottisten kokemusten listalle voi lisätä myös pakkasella alasti pimeässä ulkohuussissa pissimisen. Unohtumaton kokemus!

21.2.2015 Jos ei olisi rakkautta?

Olen niin onnellinen tuosta aika isosta lapsestani. Ylpeä ja onnellinen. Vietettiin kaverisynttäreitä tänään. Onnistuin tekemään tytärtäni miellyttävän kakun ja järjestämään synttärit, joissa kaikilla tuntui olevan tekemistä. Mies oli ensin pilkillä ja sitten urheilun parissa eli vain pistäytyi paikan päällä. Olen välillä niin yksin ja pahoilla mielin. Jos ei olisi rakkautta lähtisin.

Vaikka on rakkautta niin onko siitä oikeastaan mitään apua? Koko viikon kaikki hommat jääneet mulle, koska urheilu, kalastus, urheilu ja työt. Olen niin täynnä vihaa, että voisin vaikka palaa ilman tulta. Luulen, että Jari tietää, joten välttelee minua. Arki on tavallaan helppoa, kun aikaa ei juurikaan jää yli. Viikonloppuina ja lomilla jää aikaa ajatella.

Äitini kysyi, että milloinhan luovun koirista (koska olen usein väsynyt). En kyllä aikoihin, tuskin ikinä. Ne vievät kyllä paljon aikaa ja rahaa, mutta antavat myös kaikkensa, jopa enemmän kuin aina ymmärtää. 

Mieskin vie paljon, mutta ihan tosissaan mietin, että antaako kuinka paljon. Tuntuu, ettei kauheasti ainakaan minulle asti tule. Siinä se. 

10.2.2007 Kuristun kotona

En osaa enää edes tähän avautua. Ajattelen kuka tämän joskus löytää ja lukee. Ahdistaa. Kuristaa. Ei vaan asetu elämä aloilleen, parisuhde. Mikä suhde?

Iltaisin kun lapsi nukkuu tuntuu, että kuristun. Siksikö hankin aktiivisen ison koiran, että rytmini muuttuisi niin, ettei tarvitse valvoa enää Emman mentyä nukkumaan? On niin yksinäinen olo, etten uskonut kenenkään olevan niin yksin, yhdessä. Joka hetkeen pusertuu älyttömän kokoinen Rakkaus Emmaan ja viha, pettymys, suru tästä suhteen toimimattomuudesta. Olen aivan tukossa. En tiedä mitä ja mihin suuntaan tekisin.

Tänään oli oikein mukava päivä lapsen kanssa, mies pilkillä. Sittenkin vielä menetteli, kun hän tuli kotiin, mutta nyt mies väsyneenä ja oluesta huonovointisena sohvalla. En jaksaisi, en ollenkaan. Olen niin vihainen, että tuo miehen kuvatus on pilannut huomisen päiväni ennen kuin vuorokausi ehti edes vaihtua.

Sitten kuitenkin eniten inhoan itseäni ja millaisia puolia minusta löytyy. Voisinhan se olla minä, joka ottaisi ekan askeleen? Vai?

Päivä Joku Vuosi 2009 - kesäloman tunnelmia talven keskelle

Mökki, vintti

Heinäkuun loppu häämöttää viikon päässä. Ollaan ehkä oltu mökillä enemmän kuin ennen, ihanaa. Suunnittelin, että elokuussa voisi käydä, vaikka pari päivää viikossa töissä täältä. Katsotaan.

Tästä päiväkirjasta taisi tulla henkilökohtaisin kaikista. Toki teininä kirjoitin ilman mitään rajoituksia ja sen mitä mieleen pälkähti, siksi niitä kai onkin niin kauheaa lukea. Nyt myöhemmin pitää tehdä enemmän töitä, että pääsee sen suojamuurin yli tai ali, itse asiaan. Siltikään en aina osaa kaikkea pukea sanoiksi.

Jari karkasi kalaan ja Emmalla menossa kausi, jolloin yksin jääminen hirvittää. Nukahtamisen ajan musiikkia “joutuu” huudattamaan kovalla. Hassua.

Mummilla on löytynyt syöpäkasvain. Tiedän, että olen surullinen, mutta sen näyttäminen tuntuu hankalalta. Onhan hän jo ikäihminen. En tiedä miten tyytyväinen hän on omaan elämäänsä, mutta jotenkin tuntuu, että aina on ollut läsnä jonkinmoinen haikeus entiseen elämään. Hän on elänyt aina yksin, kun minä olen ollut olemassa.

Olenko itse tyytyväinen elämääni? Mitä sitä vielä haluaisi? Mikä on tärkeää? Haluaisin kokeilla elää muualla, vaikka vaan vuoden tai kaksi, ehkä myös siellä maalla. Ammatillisesti haluaisin jatkokouluttautua. Taideprojektit vetävät puoleensa. Ihmiset ovat kuitenkin tärkeimmät; perhe, ystävät ja minä itse. Haluan oppia tuntemaan itseni.

Äiti koettaa taas järkyttää meidän parisuhdetta (ihan kun en siihen itsekin keksisi keinot…). Jari tekee liian vähän, nukkuu liian pitkään ja jos erehtyy jotain tekemään niin tekee sen “väärin”. On vaikea tasapainoilla kahden itselle tärkeän ihmisen välillä. En tiedä olenko pehmennyt kun soljahdan miehen malleihin niin helposti? Vai siksikö levottomuus ja tyytymättömyys ajoittain? Kun lapsi oli pienempi, käytiin äidin kanssa samaa keskustelua. Tuntui, ettei mikään kelvannut. Tämä on kuitenkin minun perhe ja sen valitsen, jos puoli pitää ottaa. Täällä mökillä aiheeseen usein palataan.

Olen ollut melkein viikon täällä yhtä soittoa. Yksi yö käytiin viime viikolla kotona. Olen täällä parempi äiti ja vaimo. Päivät etenee verkkaan tahtiin arki askareiden parissa ja aina sattuu jotain yllättävää. Tänään sain perheen innostettua järvelle uistelemaan. Sain 1,5kg hauen, enkat ikinä! Illat saa öhmöttää tuvassa niin myöhään kuin haluaa. Jutella, kuunnella musiikkia, lukea, kirjoittaa. Samalla voi katsella luonnon asettumista yötä varten. Ei nettiä, ei telkkaria, ei hälinää. Emma kaipaa sisävessaa, mutta viihtyy muuten. Uusi huussi korkattiin käyttöön eilen. Hieno on, mutta vielä hieman kolkko, kun ei olla ehditty sisustaa. 

Millaistahan täällä on sitten, kun tuossa talossa ei ole enää asukkaita. Minua hirvittää tuleva talvi. Ukki hengästyy joskus jo istuessaankin ja puhe on vähentynyt. Hän ei muista sanoja, ei halua puhua. Mummin iho huonona, mutta hän on selvinnyt kesästä ilman sairaalareissuja.

Odottelen jo terrieriä kotiin piisami metsältä, itsenäisiä reissuja neidillä. Olen usein ottanut koirat sisään jo ajoissa, mutta nyt kaikki menee menojaan pitkin tonttia, joten menköön, onhan kesäyö.

1.2.2009 Elämän mittainen haaste

Yhdessä eläminen on elämän pituinen haaste. Pitää hyväksyä itsessään sellaisia asioita joiden ei haluaisi olevan edes olemassa. Pelkkä hyväksyminen ei toki riitä vaan ensin ne on tunnistettava ja tunnustettava. Sitten on annettava itselle ne anteeksi. Ajoittain tuntuu rankalta. Onko ihmistä edes tarkoitettu elämään näin parina? Olisiko yksin parempi vai isommassa ryhmässä? Vai onko ihminen vaan paha?

Olen junassa matkalla ystävän luokse Keski-Eurooppaan. Kotiin jäänyt perhe ei tehnyt lähdöstä helppoa. Lasta kiukutti, kun ei päässyt mukaan ja miestä joku muu (ehkä se että joutui jäämään koko lauman kanssa kotiin?).

Ihanaa olla yksin. Saa tehdä mitä huvittaa. Ihanaa olla kuitenkin minä, meidän perheessä. Jokaisella parilla, perheellä on ongelmansa. Melkein aina ne vaikuttavat yksilöllisiltä ja etenkin mahdottomilta, mutta ovat kuitenkin aivan toistensa kaltaisia (ja aika usein ratkaistavissakin). 

Luen Sofi Oksasen Puhdistusta, jossa ihmiset voivat olla viattomia ja tarkoittavat hyvää, mutta kuitenkin saavat aikaan pahaa. Kääntävät katseensa, ovat näkemättä, olevinaan. Aikakaudet seuraavat toistaan. Olen lukenut jo yhdeltä istumalta yli sata sivua. Nyt pitää ryhdistäytyä ja mennä vessan kautta teetä hakemaan, että voi jatkaa taas lukemista.