10.2.2017

10.2.2007 Kuristun kotona

En osaa enää edes tähän avautua. Ajattelen kuka tämän joskus löytää ja lukee. Ahdistaa. Kuristaa. Ei vaan asetu elämä aloilleen, parisuhde. Mikä suhde?
Iltaisin kun lapsi nukkuu tuntuu, että kuristun. Siksikö hankin aktiivisen ison koiran, että rytmini muuttuisi niin, ettei tarvitse valvoa enää Emman mentyä nukkumaan? On niin yksinäinen olo, etten uskonut kenenkään olevan niin yksin, yhdessä. Joka hetkeen pusertuu älyttömän kokoinen Rakkaus Emmaan ja viha, pettymys, suru tästä suhteen toimimattomuudesta. Olen aivan tukossa. En tiedä mitä ja mihin suuntaan tekisin.
Tänään oli oikein mukava päivä lapsen kanssa, mies pilkillä. Sittenkin vielä menetteli, kun hän tuli kotiin, mutta nyt mies väsyneenä ja oluesta huonovointisena sohvalla. En jaksaisi, en ollenkaan. Olen niin vihainen, että tuo miehen kuvatus on pilannut huomisen päiväni ennen kuin vuorokausi ehti edes vaihtua.

Sitten kuitenkin eniten inhoan itseäni ja millaisia puolia minusta löytyy. Voisinhan se olla minä, joka ottaisi ekan askeleen? Vai?

Luuranko hormissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti