10.3.2017

Maaliskuu 2010 - Big apple

Klo 14.02
Nyt se hetki sitten tuli, kun istuin alas koneessa ja huokaisin. Laukku on täynnä tekemistä ja viihdekeskuksessa läjä leffoja. Kylläpä Emma nauttisi tästä. Olkoon tämä ensimmäinen ja viimeinen kommentti aiheesta ja ensi kerralla sitten lapsi mukaan. Kone lähtee 10min päästä ja lentoaika 8h 40min. Nyt tää on totta!

Klo 13.27 jo toisen kerran tänään. Tämä on ainakin arjesta irroittautumista. Lentoa takana 6,5h. Olen lukenut ja katsonut kaksi leffaa sekä hieman torkkunut. Jännä homma tuo valo. Jos olisin kotona olisi ilta ja pimeää. Nyt aurinko vaan paistaa ja paistaa. Valo ja liike….

Seuraava aamu klo 6.39
Taksimatka kentältä eilen oli jotenkin tosi väsyttävä ja masentava. Niin paljon kurjia oloja ja epämiellyttäviä paikkoja. Tunnen itseni typeräksi turistiksi, joka toki olenkin. Matkailu on luovuttamista, sopeutumista ja näkemistä. Pitää olla valmis luopumaan omista toimintamalleistaan ja asettua tietämättömän rooliin. Ei siis sovi ehdottomille ihmisille? Minusta on mielenkiintoista laittaa itsensä koetukselle. Aina oppii itsestään. Tämäkin taitaa olla niitä kokemuspohjaisia oppimismenetelmiä, joita olen itselleni kehitellyt. Yhä vaan totean myös, että matkailussa minulle on olennaista aika. Yksin ollessa on aikaa asettua ja ajatella. Ajatuksilla ja ajalla on siis vahva suhde. Ilman niitä oma kehitys ontuu eikä etene. Ei taidettakaan voi syntyä, jos ei ole aikaa ajatella.

Illalla 

Olen ihmetellyt miksi tämä reissu tuntuu vähän kummalta. Nyt huomasin vaeltaneeni parhaan ystäväni perässä koko päivän. En ole ollut tippaakaan kartalla tästä kaupungista. Nyt päivän kulkemisen jälkeen kartan edessä alkaa olokin selkiytyä. En ole vielä saanut mahdottomia kiksejä kaupungista. Se on vain jättiläismäinen taloviidakko, joka luo puitteet ihmisten elämiseen. Minua kiinnostavat ihmiset enemmän. Se miten vaikuttaa missä sitä on kasvanut ja keiden kanssa? Ihailen ihmisten kohteliaisuutta, olkoonsa sitten kuinka teennäistä hyvänsä, mutta tulee siitä parempi mieli. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti